Free Like Flying Bird
NIMI Free Like Flying Bird
KUTSUMANIMI Fred ROTU Saksanratsuponi SUKUPUOLI Ruuna SÄKÄKORKEUS 148cm VÄRI, MERKIT Vaaleanpunarautias, hrs ept SYNTYNYT 15.8.2002 (20-vuotias), Saksa PAINOTE Harrastehevonen KOULUTUSTASO Helppo B, 80cm (ye. 90cm) OMISTAJA Pinja, Speedlimit TEKIJÄ Joey, Kouta Saapunut talliin 25.11.2013 ⇢ 9 vuotta yhdessä |
Yleisesti kaikinpuolin kiltti ja ihastuttava pappaponi, jonka kanssa voi touhuta kuka tahansa ilman pelkoa. Taluttaessa seuraa kiltisti kuin koira, mutta joskus ruohotupsut kiinnostavat liiaksikin. Hoitaessa suitsitus ja harjaus menevät nätisti. Joskus Fred on juntturatuulella eikä anna hoitaa tai varustaa näykkimättä tai pelleilemättä, mutta yleensä ruuna on varsin nöyrtyvä eikä ongelmia juurikaan ole.
Fredin suvussa on taitavia puoliverisiä, ja niiltä on perityt kauniit liikkeet. Fred on hyvin kiltti ja kuuntelee hyvin apuja. Ruuna harvon pelleillee tai pukittelee vaan on herkkä ja alistuva, muttei välttämättä aina kulje niin reippaasti kuin ratsastaja pyytää. Kuitenkin Fredin saa helposti reipastumaan ja näyttää aika ajoin loistavia pätkiä varsinkin laadukkaassa ravissa. Fred rento hevonen jonka kanssa on helppo opetella helppoja koulukiemuroita. Fred hakeutuu hyvin pyöreäksi ja eteen-alas.
Esteillä on oikein mukava ruuna. Hyppytaito ovat olleet omiaan kisoissa. Hyppää rohkeasti, eikä turhia arkaile. On hypännyt korkeitakin esteitä helposti. Nykyään Fredillä hypätään vain rennosti eikä enää kovin korkeita, sillä ruuna alkaa olemaan ansaitulla eläkeiällä. Hypätään siis vain mielenvirkistykseksi.
Maastossa on hyvin maastovarma ja kiltti. Joskus ruohotupsut voi houkutella.

I. AP Ironique Premier ranskanratsuponi, musta, säkä E. Tuntematon rotu, väri, säkä |
II. Tasse à Café rotu, väri, säkä IE. Traducteur rotu, väri, säkä EI. Tuntematon rotu, väri, säkä EE. Tuntematon rotu, väri, säkä |
III. Ironie
IIE. Plaisir IEI. Nouvelles IEE. Traçage Elité EII. Tuntematon EIE. Tuntematon EEI. Tuntematon EEE. Tuntematon |
JÄLKELÄISET
Ei ole
Fred on ruunattu kesällä 2012.
Ei ole
Fred on ruunattu kesällä 2012.
2013
Ei kilpailutuloksia. 2014 Ei kilpailutuloksia. 2015 Ei kilpailutuloksia. 2016 VKK Cup - 22.10. - Pinja - 30-40cm tyyli - 1. sija / 10 VKK Cup - 22.10. - Pinja - Raviluokka - 1. sija / 5 (p. 90.67%) VKK Cup - 22.10. - Pinja - Orit/ruunat - 2. sija / 3 2017 Castehelmi Cup - 25.2. - Pinja - 10-20cm tyyli - 2. sija / 6 Sun Cup - 16.6. - Pinja - 20-30cm tyyli - 2. sija / 10 Sun Cup - 16.6. - Pinja - 30-40cm tyyli - 1. sija / 10 Sun Cup - 16.6. - Pinja - Helppo C - 1. sija / 3 |
2018
Ei kilpailutuloksia. 2019 Ei kilpailutuloksia. 2020 Ei kilpailutuloksia. 2021 Ei kilpailutuloksia. 2022 Ei kilpailutuloksia. |
NAHAN VÄRI ■ | VARUSTEVÄRI ■
VARUSTELAATIKKO
Kuvat tulossa
SUITSITELINE
Kuvat tulossa
VARUSTELAATIKKO
Kuvat tulossa
SUITSITELINE
Kuvat tulossa